Nuoret ja tulevaisuus

❗ Ennaltaehkäisevät nuorten mielenterveyspalvelut on laitettava kuntoon

Nuorten mielenterveysongelmat ja koulupudokkaiden määrä on kasvussa. Ahdistus- ja masennusoireilu on lisääntynyt sekä tytöillä että pojilla huomattavasti koronapandemian alusta. Jopa 30 % tytöistä ja 8 % pojista kärsii kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta. Sijoitetuista 13–17-vuotiaista jopa joka toinen on nuorisopsykiatrian asiakas. Vuoden 2022 elokuun lopussa 41,5 % lapsista ja nuorista on joutunut odottamaan hoitoa yli kolme kuukautta. Oikea-aikainen avun saaminen vähentäisi merkittävästi inhimillistä kärsimystä ja myös kustannuksia.

❗ Oppilaitoksiin tarvitaan työntekijöitä, jotka huomaavat nuoren haasteet ja auttavat niiden ratkaisemisessa

Nuorten ja perheiden tarpeisiin pitää vastata oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti. Varhaisessa vaiheessa lapsen ja nuoren tukeminen ja avun vastaanottaminen tapahtuu luontevimmin koulussa. Peruskouluissa pitää olla riittävästi henkilökuntaa, opettajien lisäksi tarvitaan koulunkäyntiavustajia, sosionomeja sekä toimiva kouluterveydenhuolto.

❗ Päihteiden käytön oltava jatkossakin rangaistavaa. Panostetaan oikea-aikaiseen hoitoon - ei huumeiden käytön mahdollistavaan politiikkaan

Päihteiden käyttöön liittyvät haitat aiheuttavat Suomessa miljardien eurojen kustannukset, kuormittavat merkittävästi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja aiheuttavat mittaamattoman määrän inhimillistä hätää. Huumeiden käytön mahdollistamisen sijaan pitää keskittyä keinoihin, joilla huumeiden käyttäjää voidaan auttaa pääsemään eroon huumeista. Päihteiden käyttäjät tarvitsevat mahdollisuuden päästä oikea-aikaisesti vaikuttavaan hoitoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *