Ydinvoima on jatkossakin tärkeä energiamuoto Suomessa

Ydinvoima on jatkossakin tärkeä energiamuoto Suomessa. Ydinvoiman rinnalle pitää edistää muiden ympäristöystävällisten energiamuotojen kehittämistä, mutta toistaiseksi niillä ei saada riittävää energiantuotantoa aikaiseksi.

Pienydinreaktoreiksi kutsutaan sähköteholtaan alle 300 MW:n ydinvoimalaitoksia. Matalamman sähkötehon lisäksi ne erottuvat suurista laitoksista sarjavalmisteisuuden ansiosta. Pienreaktoreilla hiilidioksidipäästötöntä energiaa voitaisiin tuottaa entistäkin tehokkaammin, joustavammin ja pienemmillä kustannuksilla. Pienreaktorien täysmääräiseen käyttöönottoon vaaditaan vielä kansainvälistä kehitystä ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Vety on keino varastoida energiaa kaasun muodossa ja sitä voidaan käyttää energiaraaka-aineena useissa eri kohteissa. Vety on keino hyödyntää tuotantohuippujen aikana syntyvä tuulisähkön ylitarjonta. Varastoista teollisuus saa tarvittaessa vetyä tai varastoidun vedyn avulla voidaan tuottaa sähköä silloin, kun ei tuule. Vetytaloutta säätelevien direktiivien, lakien ja pelisääntöjen kirjoittaminen on vasta alkamassa.

Aurinkoenergian käyttöä rajoittavat lähinnä säteilyn vuodenaikavaihtelut. Etelä-Suomessa auringon vuosittaiset säteilymäärät ovat samaa suuruusluokkaa kuin Keski-Euroopassa. Auringon säteilyn vuodenaikavaihtelut ovat kuitenkin Suomessa suuremmat. Etelä-Suomen säteilyenergiasta 90 prosenttia saadaan maalis-syyskuun välisenä aikana. Vuodenaikavaihtelut kasvavat vielä pohjoiseen päin mentäessä. Aurinkoenergiasovelluksia varten on kehitetty akku, joka kestää usein toistuvaa purkausta ja latausta. Sähkön varastointi on kuitenkin suuressa mittakaavassa edelleen haasteellista.

Tuulivoimateknologian kehitys on ollut vauhdikasta. Tuulivoimaa rakentava yritys voi myydä sähkön ennalta sovittuun hintaan pitkäaikaisen sopimuksen avulla ja ostaja varmistaa näin uusiutuvan energian saatavuuden ennakoitavaan hintaan pitkälle tulevaisuuteen. Monet suomalaiset ja kansainväliset sijoittajat haluavat sijoittaa vastuullisesti ja ilmastoystävällisesti, mikä tekee tuulivoimasta houkuttelevan sijoituskohteen.

Hiilineutraaliustavoitteet lisäävät merkittävästi sähkön tarvetta. Sähkön saatavuus ja kilpailukykyinen hinta on turvattava. Suomessa on varmistettava riittävä ympäristöystävällinen energiantuotanto jatkossakin, jotta teollisuuden vihreä siirtymä mahdollistuu ja että emme ole energian suhteen riippuvaisia muista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *