Miksi olen ehdolla?
Meillä on toimiva ja turvallinen yhteiskunta sekä kallisarvoinen luonto, tärkeitä asioita joita vaalia. On myöskin epäkohtia, joita pitää pyrkiä viemään parempaan suuntaan. Moniäänistä keskustelua tarvitaan ja aito dialogi on lopulta ainoa tapa todella vaikuttaa asioihin ja löytää yhteisymmärrys asioiden ratkaisemiseksi. Lapset ja nuoret ansaitsevat sen, että heidän eteensä tehdään kaikki tehtävissä oleva.
Sote-asioissa voisimme tehdä asioita nykyistä paremmin, sujuvammin, joustavammin ja inhimillisemmin. Hyvinvointialueet tavoittelevat tätä muutosta ja ansaitsevat mahdollisuuden onnistua. Tässä vaiheessa valmistelua näyttää kuitenkin siltä, että uudelleen arviointia tullaan pikaisesti tarvitsemaan. Pelkillä rakenteilla ei turvata hoitoa, jos työntekijöitä ei ole tai terveydenhuollon yksikköön tai yksittäiseen työntekijään kohdistuu kohtuuton kuorma.
Näköalattomuus musertaa toivon tulevasta. Haluan osaltani vaikuttaa siihen, että mahdollisimman moni katsoo tulevaisuuteen toiveikkaana ja uskaltaa kulkea sitä kohti luottavaisin mielin
Jos jaamme yhteisiä näkemyksiä, seuraa sivuillani matkaani eduskuntaan. Kiitos, kun olet mukana
